Kierikissä oli noin 7000–5000 vuotta sitten kukoistava kyläkulttuuri. Alueen eri-ikäisten kivikautisten kylien jäännökset muodostavat noin kahdentuhannen vuoden mittaisen asuinpaikkasarjan.
Ensimmäinen tunnettu maininta Kierikin seudulta löytyneistä muinaisrakennelmista on 1800-luvulta. Iijoen voimalaitosrakentamisen myötä vuonna 1960 alkaneissa arkeologisissa tutkimuksissa saatiin talteen tuhansittain kivikautisia esineitä.
Uudelleen ja laajemmin Kierikin aluetta alettiin tutkia 1990-luvulla. Tutkimuksissa paikallistettiin kymmeniä aiemmin tuntemattomia asumuspainanteita eli muinaisten talojen jäännöksiä sekä löydettiin Purkajasuosta kivikaudelta saakka säilyneitä puisia kalastusvälineitä. Arkeologiset tutkimukset ovat jatkuneet aina lähivuosiin saakka.
Tutkimusten hienoimmat löydöt ovat esillä Kierikin Muinaiskeskuksen arkeologisessa näyttelyssä.
Kivikauden tutkimus
Miten kivikautta tutkitaan? Mitä erityispiirteitä siihen liittyy ja mitä tietoa on mahdollista saada? Mihin tulkinnat perustuvat?
Lue lisääKivikautinen Kierikki
Kierikissä asui kivikaudella ympärivuotisesti väkirikas kyläyhteisö, joka kävi kauppaa ja toteutti laajoja rakennushankkeita.
Lue lisää