Kierikin alue sijaitsi suojaisan merenlahden pohjukassa jokisuussa. Iijoki tarjosi runsaan ravinnon eri vuodenaikoina, ja nahkoja sekä hylkeen rasvaa eli traania riitti myös kaupattavaksi.
Noin 7000 vuotta sitten asutus oli siirtynyt idästä Iijokea seuraten Pahkakosken alueelle, josta löytyvät alueen vanhimmat tutkitut asuinpaikat. Nouseva lohi ja sitä seuraavat hylkeet houkuttelivat seudulle uudisasukkaita. Ihmiset hankkivat kaiken tarpeelliset lähipiiristään. Kaukokaupasta ei tuon ajan Kierikissä ole vielä merkkejä. Asumukset olivat osittain maahan kaivettuja, toisistaan erillään sijaitsevia taloja. Kylässä saattoi olla kymmenenkin asumusta rinnakkain, ja niissä asui 100–150 ihmistä.
Noin 6000 vuotta sitten Kierikin asukkaat asuivat kylissään ympärivuotisesti. Yhteisöt alkoivat hyödyntää alueensa ravintovaroja entistä tehokkaammin, jolloin väestömäärä kasvoi huomattavasti. Perämeren rantakylien pääelinkeinoksi tuli hylkeenpyynti. Nahat ja hylkeen traani olivat arvokkaita kauppatavaroita. Tehokkaan pyynnin ansiosta saalista saatiin yli oman tarpeen, ja sillä kyettiin ostamaan piitä Vienanmereltä ja meripihkakoruja Baltian alueelta. Kaupankäynti puolin ja toisin tutustutti ihmiset vieraisiin kansoihin ja niiden tapoihin.
Kasvava hyvinvointi lisäsi väestön määrää, mikä pakotti yhä tehokkaampaan ravinnon hankintaan ja yhteisön tiiviimpään työnjakoon sekä puolustuksen järjestelyyn. Yhteisön kehittymistä seurasivat suuret ja suunnitelmallisesti tehdyt rakennushankkeet. Kierikissä rakennettiin jopa 60 metriä pitkiä rivitaloja ja niissä oli useita huoneita. Suuressa rakennuksessa asui useita perheitä.
Kylät sijaitsivat useimmiten auringon lämmittämällä pohjoisrannalla, ja talot pystytettiin olosuhteiltaan mukaville hiekkarannoille. Muutamassa vuosikymmenessä merenranta siirtyi maankohoamisen myötä kuitenkin sen verran, että asuinympäristö muuttui epämukavammaksi ja kylä rakennettiin uudelleen lähemmäksi rantaa.
Noin 5000 vuotta sitten Kierikin kyläkulttuuri alkoi taantua, asukkaiden määrä väheni ja kylät hajautuivat. Tämä johtui luultavasti ilmaston kylmenemisestä, jonka myötä hylkeiden määrä Perämerellä väheni. Juuri hylkeethän olivat alueen asukkaiden vaurauden perusta. On myös mahdollista, että alueelle kertynyt omaisuus houkutti ei-toivottuja vieraita, eikä suuria kyliä kyetty enää puolustamaan. Kierikin väestöä saattoivat kohdata myös kauppiailta saadut uudet kulkutaudit, joihin ei ollut vastustuskykyä. Jäljelle jääneet perheet hajautuivat ja suurien kylien aika oli ohi.
