Tervetuloa pelaamaan Kierikin Muinaisuuden selviytyjät -peliä

Muinaisuuden selviytyjät -pelissä Kierikin kivikauden kylä on kuin jättimäinen lautapeli, jolla pelaajat pääsevät etenemään suorittamalla tehtäviä kylän muinaistaitopisteillä. Pelaajat hyppäävät kolmen eri Kierikin alueen kivikautisen kylän asukkaiksi ja aloittavat valmistautumisen tulevaa talvea varten keräämällä ruokaa ja tarvikkeita.

Pelaajat sijoitetaan peliin osallistuessaan yhteen kolmesta kylästä. Pelin tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon tarvikkeita omalle kylälle. Pelaajat voivat pelata yksilöinä tai muodostaa joukkueen eli perhekunnan. Peliin mahtuu yhteensä 75 pelaajia ja perhekuntaa.

Aikaa tarvikkeiden keräämiseen on tapahtumapäivän alusta sen loppuun saakka. Pelaajat ja perhekunnat voivat liittyä peliin mukaan mihin aikaan vain ja pelata peliä niin kauan kuin haluavat. Tapahtumapäivän ja peliajan loppuun saakka ei siis tarvitse odottaa.

Tapahtumapäivän lopuksi tai pelaamisen lopettaessaan pelaajan tai perhekunnan pisteet lasketaan ja lisätään oman kylän pistemäärään. Lisäksi merkitään muistiin kyseisen pelaajan tai perhekunnan keräämä pistemäärä. Peliajan päättymisen jälkeen lasketaan, mikä kylistä on onnistunut keräämään tarpeeksi tarvikkeita selviytyäkseen tulevasta talvesta. Parhaat palkitaan!

Pelit kesällä 2024:

20.7. Seikkailupäivä: Muinaisuuden selviytyjät | Ensimmäinen testipeli

3.8. Muinaismarkkinat, lauantain tapahtumapäivä

4.8. Muinaismarkkinat, sunnuntain tapahtumapäivä

Jos haluat varmistaa paikkasi tietyssä pelissä, ilmoittaudu mukaan ennakkoon:

Riina Veijo

Museolehtori