Kierikkikeskus sijaitsee Iijoen varrella keskellä kivikautisia asuinpaikkoja. Kierikkikeskuksessa pääset loikkaamaan tuhansien vuosien päähän pohjoisen menneisyyteen ja tutustut kivikauden tutkimiseen.
Kierikkikeskuksen arkeologisessa näyttelyssä esitellään Suomen ja erityisesti Kierikin seudun kivikautta monipuolisesti ja havainnollisesti. Näyttely kertoo kiehtovaa tarinaa Pohjois-Pohjanmaan esihistorian varhaisimmista vaiheista, alkaen jääkaudesta ja päättyen kivikauden loppuun. Kivikauden kylässä pääset kokeilemaan kivikauden arkiaskareita, kuten jousiammuntaa ja kiviesineiden valmistamista. Ansapolku pyydyksineen kertoo kivikautisten ihmisten kekseliäisyydestä.
Kierikkikeskuksen vuonna 2001 valmistunut päärakennus edustaa suomalaisen hirsirakentamisen huippuosaamista ja se on Pohjoismaiden suurimpia moderneja hirsirakennuksia.